Works of Joni Ylistö
Ajan nopeaa kulumista tulee usein ihmeteltyä mitä vanhemmaksi sitä elää. Välillä sitä myös ajattelee, että on turha potea menneitä ikäviä asioita ja ns. elää hetkessä.
Mutta sitten kun huomaa, että niistä hetkistä, jolloin vielä sai viettää aikaa hyvän ystävän seurassa, tulee kuluneeksi jo vuosi, niin ajattelin, että nyt haluan asian eteen tehdä jotain muutakin kuin vain miettiä. Näinpä siis päätin, että kerään yhteen edesmenneen ystäväni ja työkaverini Joni Ylistön töitä kaikkien nähtäväksi.
Joni oli melkoinen visionääri kun aiheena oli luova tuottaminen eri medioissa: paljon tietotaitoa vaativien asioiden oppiminen tuntui olevan Jonille usein lasten leikkiä. Jonin itseluottamus ja taito oppia uusia asioita sai myös minut uskomaan omaan työhöni ja itseeni huomattavasti enemmän.
Työt on jaoteltu neljän median alle: printti, liikkuva kuva, valokuvaus & musiikki. Harmikseni huomasin, että löysin ainoastaan murto-osan Jonin töistä, joten mikäli sinulta sattuu löytymään Jonin töitä, mitä ei tästä kirjoituksesta löydy, niin voit lähettää ne osoitteeseen joonas[@]fullsize.fi.
— Osanottoni jälleen Jonin omaisille.
Päivitetty 23.11. Lisätty biisejä ja uusia maalauksia.
Printti














Elävä kuva
Valokuvaus






Lisää kuvia löydät Jonin Flickr tililtä.
Musiikki: John Oil / Dr. Coil
Lisää Jonin musiikkia löydät Digital Tunesista, josta sitä voi myös ostaa!