Blog

Ajan nopeaa kulumista tulee usein ihmeteltyä mitä vanhemmaksi sitä elää. Välillä sitä myös ajattelee, että on turha potea menneitä ikäviä asioita ja ns. elää hetkessä.

Mutta sitten kun huomaa, että niistä hetkistä, jolloin vielä sai viettää aikaa hyvän ystävän seurassa, tulee kuluneeksi jo vuosi, niin ajattelin, että nyt haluan asian eteen tehdä jotain muutakin kuin vain miettiä.

Jatka lukemista

Uudet nettisivut auki!

Sivuston valmisteluun hurahti odottamattoman pitkä aika (toiminimeni on ollut voimassa jo puolisentoista vuotta, tosin sivuston varsinainen työstäminen vei aikaa noin kuukauden), mutta kuten varmaan moni luovien alojen harrastaja voi tunnustaa...

Mielenkiintoisia linkkejä

Tässä artikkelissa kootusti vastaantulleita hyödyllisiä linkkejä. Suurin osa näistä linkeistä liittyy tavalla toisella grafiikkaan, web-suunnitteluun (HTML5, CSS3 yms.), typografiaan, sisustukseen ja ylipäätään designiin. Artikkeli on vielä toistaiseksi tynkä.